Haluan jakaa sinulle tällä kertaa tuikitavallisen esimerkin erityisherkän yöstä..

Päässä käy sen päiväinen sutina ja surina, kun pitäisi olla sikeässä unessa.. Kello tikittää. Käännän kylkeä. Yöpaita kiertyy kehon ympärille ja kiristää inhottavasti. Oion ja kiskon sen paikoilleen. Kuuntelen korva tyynyä vasten ärsyttävää sydämen sykettäni. Tumps, tumps, tumps..

Kello on jo puoli yö. Aamulla kello soi jo puoli kuudelta.. Nyt pitäisi alkaa unen tulla. Kissat vaihtavat paikkaa levottoman liikehdintäni vuoksi Ne ovat kuin pienet villavat lämpöpatterit lähelläni. Yksi jalkojen päällä, yksi tyynyllä ja yksi kyljessä kiinni. Tyynyllä olija kuorsaa kuin pieni porsas aivan korvassani kiinni. Se on niin suloinen, etten malta häiritä. Villasukat tuntuvat liian lämpimiltä. On pakko potkia ne pois varovasti, ettei jalkojen päällä tuhisija häiriinny.

Torkahdan. Herään, kun mies sammuttaa alakerrassa olohuoneen valot. Katkaisin pitää kauhean napsahduksen. Yritän olla hievahtamatta, josko likellä ollut nukkumatti tulisi pian takaisin. Mies hiipii sänkyyn ja kuorsaus kuuluu reilusti alle minuutissa. Pään vierelläni on nyt kaksi pörisijää. Kissa ja mies. Käännyn selin ja yritän tehdä hengitysharjoituksia. Olen ajautunut sängyn reunalle niin, että jalat polvista alaspäin roikkuvat tyhjän päällä. Yritän mennä ihan kippuraan, että mahtuisin omaan lokoseeni peiton alle. Ärsyttää ja turhauttaa ja väsyttää aivan tolkuttomasti. Uni ei tule.

Yöllinen juna puksuttaa kahden aikaan viereistä raidetta pitkin. Talo tärisee kevyesti. Kuulen, miten alakerrassa pakastin hurahtaa käyntiin. Ehdinköhän pestä ikkunat ennen talven tuloa? Ajatella, että en ole vielä tehnyt mitään joululahjoja.. “joo-ouluyööö, juu-uhlayöö, päättyynyyyt kaikk on työöö” (lähtee heti soimaan). Ne punaiset huopikkaat oli kyllä tosi liukkaat silloin lapsena. Ne oli kai ensimmäiset talvikenkäni. Oli niin kiva istua potkukelkan kyydissä, kun äidin kanssa potkuteltiin pitkin pimeää pellonlaitatietä, laulettiin joululauluja ja katseltiin tähtitaivaalle. Voi, kun ne huopikkaat olisi vielä tallessa.. “Huooopikkaat, huopikkaat, äiti koittaa piilottaa...” Hiirenvällätkin on vielä virittämättä, ekat pakkaset tuo hiiriä nurkkiin.. Pikkueteisen remonttikin vain seisoo, sieltä ne hiiret taas tulee. Onkohan sitä lattiamaalia vielä yhtään jäljellä, toivottavasti se ei ole kuivunut.. “Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen jääään, niin pienet valkoovuookot..” Mistäköhän tämäkin nyt ilmaantui.. Se on kyllä kaunis tango. Onneksi sain kotitilan valkovuokkoja ja kieloja silloin taannoin siirrettyä meidän pihamaalle.. Nyt ei kyllä tule yhtään mitään, jos en saa unta.. Kello näyttää kohta puolta neljää. Enää pari hassua tuntia aikaa.. Miten ihmeessä jaksan huomenna yhtään mitään, ei ole kyllä yhtään ok... “Todelllla hookoo..” (erään mainoksen sävel) Ja tämäkin vielä. Ei ole todellakaan ookoo.. Miten ihmeessä saisin verkkokurssiani paremmin markkinoitua.. Varmaan nettisivujakin pitäisi päivittää kiireesti..Nyt seis tykkänään. Ei yhtäkään ajatusta enää. SEIS!! “Tiptap tiptap..Hiiri se kissalle takkia ompeli..” STOP!! Olisivat nuokin tuossa vieressä hiljaa edes pienen hetken... Taas tämä alaselkäkin oikkuilee.. Missään asennossa ei ole hyvä. Hikikin vielä ja pissahätä.

Upeat pitkät, kultaiset hiukseni hulmuavat tuulessa. Laahukseni on kirjailtu ihmeellisillä kuvioilla. Olen kuninkaallinen jossain kaukaisessa muinaisessa maassa. Tunnelma on ahdistava. Olen vakoilijana täällä toisesta ajasta ja kaupunkiini on hyökännyt olentoja jostain toisesta ulottuvuudesta. Pelkään paljastuvani, että en olekaan oikeasti täkäläisiä. Soluttautujat, joita on kaikkialla, etsivät minua, mutta eivät tiedä, että olen ottanut tämän olomuodon. Näyttelen kuninkaallista ja suunnittelen pakoa. Taivaalla leijailee aluksia. Ukkostaa. Olen tiiviissä kuulustelussa. Hikikarpalot valuvat selkääni pitkin.. Kukkokiekuu..kukkokiekuu..kukkokiekuu..kukkokiekuu.. Havahdun mieheni kännykän ärsyttävään herätysääneen. Hän ei tietenkään herää, vaan minun pitää herättää hänet. Olen nukkunut ehkä parisenkymmentä minuuttia. Aika nopsaan ehdin tehdä melkoisen aikamatkan.. Olisin halunnut tietää, mitä piipahduksessani muinaiseen kuningaskuntaan olisi seuraavaksi tapahtunut.

Kello on viisi.. Voin yhtä hyvin nousta ylös, kun kukkokin on jo kiekunut. Ensi yönä on toivottavasti parempi onni matkalla Höyhensaarille..

Miksi tämän yhdenyön tarinan halusin kertoa? Uskon, että meitä on monia muitakin kohtalotovereita, jotka ehkä saavat tästä pienen samaistumisen kokemuksen. Ja ne, jotka eivät saa, on terveellistä kurkistaa tällaiseen arkiseen kokemusmaailmaan. Ehkä silloin ymmärrät paremmin, miksi herkkä läheisesi ehkä tarvitsee enemmän palautumista ja rauhoittumista päivän mittaan.

***

Juttelemme Ilonkilsojen Annen kanssa herkkyysteemasta Iloa ja Balanssia erityisherkille -keskustelukanavallamme. Löydät meidät Youtubesta ja Spotifysta.